Saran 2.pitkäsoitto "Kromi" julkaistiin vuonna 2001. |
Vähän myöhemmin, noin 17-18-ikävuoden hujakoilla, fiilistelin juuri Marilyn Mansonia, Nine Inch Nailsiä sun muita vastaavia, vähän industriaaliin taittavia alt.metallisteja. Sitten kuulin (todennäköisesti myös Jyrkissä) "Tanssiin", ensimmäisen singlen "Kromi" -albumilta. Biisissä oli kaikki ajankohtaiset elementit niin kohdallaan, että olin myyty välittömästi! Löytyi vähän kone-samplea ja aika tuoreena basistina olin aivan kikseissä bassolinjasta ja saunidsta.
Monesti, varsinkin jos en ymmärrä, pystyn jättämään sanoitukset toissijaisiksi ja filistelemään biiseistä silti täysillä. Saran tapauksessa oon kumminkin aina tykännyt lyriikoista erityisen paljon ja vuosien myötä alkanut kiinnittää niihin erityistä huomiota.
CDS "Tanssiin" / "Vajosit" |
Myös edellis(2001)kesän Provinssirockista jäi mm.Limp Bizkitin, Offspringin, Weezerin, Toolin ja Godsmackin lisäksi mieleen erityisesti Saran keikka. Pojat veti mustissa hameissa keskellä aurinkoista kesäpäivää.
Saraa on tullut noista päivistä asti fiilisteltyä ja bändi kuuluu tänäkin päivänä kotimaisiin suosikkiartisteihini.
Erityismaininta vielä Kromin kansista, joita olen pitänyt aina erittäin hienoina! Jotain Herra Ylpön tuotantoa joka miellyttää minuakin.
Levyllä ei mielestäni ole huonoja biisejä, mutta muutamat nousevat muiden edelle.
- Väsyneen käden luoti - Aivan loistava avausraita! ISO kertosäe.
- Tanssiin - Huikea biisi!
- KSK - Tätä biisiä on tullu varmaan eniten fiilistelyä.
- Raskas - Älytön! "vuodan hitaasti, mutta kuiviin", breikki <3 2:00->
Levyä ei löydy Spotifystä ja youtubessakin aika heikosti tältä ajalta videoita. Ostakaa niitä levyjä!
WWW.SARANHUONE.COM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti